2.8.
Helenan hankintaprojekti alkoi suunnilleen vuoden 2014 venemessujen aikoihin. Kevät oli kiertoajelua autolla käytettyihin veneihin tutustuen, eri malleja vertaillen ja osuuspankin lainalaskuria väännellen. Ajatuksissa siinsi - erittäin kaukana, lähes ulottumattomissa - kesälomareissu omaa venettä kipparoiden.
Jälleen yksi elokuinen hellepäivä oli koittanut ja M/Y Helenan voimanlähde käynnistyi jo totutusti hörähtäen. Kannoimme painavan kuorman matkatavaroita autosta paattiin; ruokaa, uimaräpylöitä, vaatteita ja juomavettä. Gastin järjestellessä tavarat paikoilleen klikkailin reitin Karuna - Kastelholm Navionicsiin. Noin sadan merimailin matkaan oli varattu aikaa yksi päivä säätiedotuksen vuoksi, joka lupasi tuleviksi viideksi päiväksi 8 - 11m/s etelätuulia.
Ajoimme ensimmäisen etapin noin parissa tunnissa. Pysähdyimme siis täyttämään veneen polttoainetankin Korpoströmissä. En tiedä, onko ainoastaan meillä huonoa tuuria meriasemien kanssa. Turussa S-Marinin asemalla olemme tapelleet automaatin kortinlukijan kanssa, ja nyt Korpoströmissä koko pumppu oli irtisanoutunut toiminnasta. Kannoimme 30 litraa ykköspumpulta, eli autojen tankkauspisteeltä, kanisterein Helenaan. Onneksemme tankissa oli yli puolet jäljellä, joten uskalsimme lähteä ylittämään Kihdin aukkoa. Veneellä liikkuessa on kuitenkin aina mukavampi tunne, kun tietää polttoainetta riittävän myös yllättäviin tarpeisiin.
Merenkäyntiä ei juuri nimeksikään ollut laivojen aaltoja lukuunottamatta. Viking Grace näyttää Helenan perspektiivistä vielä massiivisemmalta, kuin siellä juhliessa ymmärtääkään. Laivan suunnittelussa on kuitenkin otettu erityisesti käyttökohde huomioon, eikä se muodosta pientä yhteysalusta suurempaa aaltoa saarten rantoja kuluttamaan.
Kastelholman vierasvenesatama sijaitsee linnan ja Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseon kupeessa. Linna on toki paikan mahtavin nähtävyys, mutta vanhoihin rakennuksiin on erittäin mielenkiintoista tutustua opastekylttien avustuksella. Yhden hirsiladon Helenakin kelpuuttaisi venevajakseen.
Paikka työllistää ravintoloiden ja lipunmyynnin lisäksi myös muuta henkilökuntaa, joka nostaa kohteen vierailuarvoa entisestään.
Kastelholman linnan historia ulottuu 1300-luvulle, josta se on ollut aktiivisemmassa käytössä 1600-luvun loppupuolelle. Sen jälkeen rakennus on päässyt rapistumaan pahasti, kunnes sitä on viimein kunnostettu - tai ainakin rapistuminen on pysäytetty - ja kohteesta on tehty turistikohde. Tästä kohteesta riittäisi raapustettavaa vaikka kuinka paljon, mutta jääköön tarkempi tutustuminen jokaisen omalle vastuulle.
Blogin tarkoituksena on toimia aktiivisena lokikirjana matkamme varrella saaristomerellä - ehkä joskus kauempanakin.
24.7. - 27.7.
Startti torstaina kotisatamasta Högsåraan - kesän lähes pakollinen vierailu Farmors Cafeen. Onhan siellä käyty lapsesta asti, jolloin saaressa toimi ruokakauppakin edellä mainitun lisäksi. Kaupalla on edelleen lahdessa laituri, johon saa vapaasti kiinnittyä ja venevajan kyljessä sijaitsevaan laatikkoon saa omantunnon mukaan luovuttaa laiturin käyttömaksun. Me kuitenkin suunnittelimme viettävämme saaressa kaksi yötä, joten päädyimme iskemään haan kiinni varsinaisen vierasvenesataman poijuun. Niin, vielä kahvilallakin on uusi oma laiturinsa lossin vieressä, jonne toivotaan päiväkävijöiden suuntaavan. En ihmettele, että veneilijät olivat hukassa tultuaan häädetyksi vierasvenelaiturista, kun kertoivat suuntaavansa illaksi muualle!
Pidämme saaristossa siitä, että ihmisille järjestetään monenlaista pientä kisailua, näyttelyä ja katseltavaa. Högsårassa esiintyi trubaduuri perjantai-iltana ja vähän sitä ennen lähti 14 + 1 hengen soutuvene liikkeelle ainakin oman kiinnostukseni herättäen.
Kahden Högsårassa vietetyn päivän jälkeen mieli teki jo suuresti liikkeelle - totesimmekin veneilyn olevan siinä mielessä aktiivilomailua, ettei paikallaan yhtään kauempaa viihdy. Plotteriin piirtyi viiva suunnilleen samaa reittiä takaisin, josta olimme tulleetkin. Tällä kertaa matkasimme kaverin luo Kuusistoon Paraisten kanavan läpi. Kanavan piti olla hieno kokemus, mutta viimeisen sillan kohdalla (pohjoisessa päässä) saimme pohjakosketuksen! Ajoin erittäin varovasti tyhjäkäynnillä eteenpäin vetäen usean pikkuveneen letkaa perässäni, joten vaurioita ei syntynyt onneksemme ollenkaan. Onni onnettomuudessa.
Kuusistossa oli luvassa kesäillan viettoa suurella porukalla. Nautimme illasta hyvän ruoan, kylpytynnyrin ja yli 20-asteisen meriveden kera. Illan päätteeksi oli luksusta kävellä kymmenen metriä omaan veneeseen nukkumaan, kun muut pohtivat taksimaksujen puolittamista. Meidän liikkuminenhan on lähes ilmaista...
Sunnuntai-aamuna maittavien laiturikahvien jälkeen lähdimme kompassilukemaan 180°, Höglandetiin. Pidimme saaresta erittäin paljon edellisellä kerralla ja sen sijainti oli sopivan lähellä kotisatamaa, joka odotti seuraavana päivänä... piti odottaa... Vietimme saaressa tukalan kuuman päivän lämpömittarin osoittaessa reilusti yli 30° celsiuksen lukemaa, ilman seisoessa täysin paikallaan ja sinilevän täyttäen kaikki poukamat.
Emme olleet juoneet alkoholia päivän aikana, olimme levänneet koko päivän ja nukkuneet huonosti edelliset yöt lämpötilan vuoksi. Lähdimme 23.15 kohti kotisatamaa tuulen kääntyessä puhaltamaan Helenan keulaa kalliota kohti. Olin katsellut ja kuunnellut pitkin kesää veneiden liikkumista keskiyön aikaan miettien, miksi joku vielä silloin liikkuu. Nyt kokeilunhalu yhdistettynä muuttuneeseen sääennustukseen sai meidät irroittamaan köydet rannasta ja kiskaisemaan ankkurin ylös. Erittäin hieno kokemus, mutta AIS-vastaanotin ja tutka olisivat olleet tarpeellisia heinäkuun lopun pimeydessä.
Laivastossa palvellessa - öljyntorjunta-alus Hallin navigointijärjestelmiä seuratessa - olin oppinut haaveilemaan laadukkaasta navigaattorista, AISsista ja tutkasta myös omaan hamassa tulevaisuudessa kotirantaan ostettavaan veneeseen. Mielestäni huviveneen turvallisuuteen satsaaminen ei koskaan mene hukkaan, onhan vene aina omistajalleen rakas, miehistöstä puhumattakaan. Onnettomuuden ennaltaehkäisy on mukavampaa kuin sen kokeminen.
Siirryimme tällä kertaa Ipadin navionicsin, Garminin plotterin ja tähystäjän havaintojen perusteella matkan pienestä aallokosta nauttien Höglandetista kotisatamaan. Klo 00.30 keulaköydet olivat jälleen turvallisesti siansorkassa kotilaiturin knaapissa. Ei pimeäajo mitään rakettitiedettä ole, kunhan laitteet toimivat, tähystäjän näkö pysyy skarppina ja kipparin mieli tyynenä.
Blogin tarkoituksena on toimia aktiivisena lokikirjana matkamme varrella saaristomerellä - ehkä joskus kauempanakin.
