Neljä päivää

24.7. - 27.7.

Startti torstaina kotisatamasta Högsåraan - kesän lähes pakollinen vierailu Farmors Cafeen. Onhan siellä käyty lapsesta asti, jolloin saaressa toimi ruokakauppakin edellä mainitun lisäksi. Kaupalla on edelleen lahdessa laituri, johon saa vapaasti kiinnittyä ja venevajan kyljessä sijaitsevaan laatikkoon saa omantunnon mukaan luovuttaa laiturin käyttömaksun. Me kuitenkin suunnittelimme viettävämme saaressa kaksi yötä, joten päädyimme iskemään haan kiinni varsinaisen vierasvenesataman poijuun. Niin, vielä kahvilallakin on uusi oma laiturinsa lossin vieressä, jonne toivotaan päiväkävijöiden suuntaavan. En ihmettele, että veneilijät olivat hukassa tultuaan häädetyksi vierasvenelaiturista, kun kertoivat suuntaavansa illaksi muualle!

Pidämme saaristossa siitä, että ihmisille järjestetään monenlaista pientä kisailua, näyttelyä ja katseltavaa. Högsårassa esiintyi trubaduuri perjantai-iltana ja vähän sitä ennen lähti 14 + 1 hengen soutuvene liikkeelle ainakin oman kiinnostukseni herättäen.

Kahden Högsårassa vietetyn päivän jälkeen mieli teki jo suuresti liikkeelle - totesimmekin veneilyn olevan siinä mielessä aktiivilomailua, ettei paikallaan yhtään kauempaa viihdy. Plotteriin piirtyi viiva suunnilleen samaa reittiä takaisin, josta olimme tulleetkin. Tällä kertaa matkasimme kaverin luo Kuusistoon Paraisten kanavan läpi. Kanavan piti olla hieno kokemus, mutta viimeisen sillan kohdalla (pohjoisessa päässä) saimme pohjakosketuksen! Ajoin erittäin varovasti tyhjäkäynnillä eteenpäin vetäen usean pikkuveneen letkaa perässäni, joten vaurioita ei syntynyt onneksemme ollenkaan. Onni onnettomuudessa.
Kuusistossa oli luvassa kesäillan viettoa suurella porukalla. Nautimme illasta hyvän ruoan, kylpytynnyrin ja yli 20-asteisen meriveden kera. Illan päätteeksi oli luksusta kävellä kymmenen metriä omaan veneeseen nukkumaan, kun muut pohtivat taksimaksujen puolittamista. Meidän liikkuminenhan on lähes ilmaista...

Sunnuntai-aamuna maittavien laiturikahvien jälkeen lähdimme kompassilukemaan 180°, Höglandetiin. Pidimme saaresta erittäin paljon edellisellä kerralla ja sen sijainti oli sopivan lähellä kotisatamaa, joka odotti seuraavana päivänä... piti odottaa... Vietimme saaressa tukalan kuuman päivän lämpömittarin osoittaessa reilusti yli 30° celsiuksen lukemaa, ilman seisoessa täysin paikallaan ja sinilevän täyttäen kaikki poukamat.

Emme olleet juoneet alkoholia päivän aikana, olimme levänneet koko päivän ja nukkuneet huonosti edelliset yöt lämpötilan vuoksi. Lähdimme 23.15 kohti kotisatamaa tuulen kääntyessä puhaltamaan Helenan keulaa kalliota kohti. Olin katsellut ja kuunnellut pitkin kesää veneiden liikkumista keskiyön aikaan miettien, miksi joku vielä silloin liikkuu. Nyt kokeilunhalu yhdistettynä muuttuneeseen sääennustukseen sai meidät irroittamaan köydet rannasta ja kiskaisemaan ankkurin ylös. Erittäin hieno kokemus, mutta AIS-vastaanotin ja tutka olisivat olleet tarpeellisia heinäkuun lopun pimeydessä.

Laivastossa palvellessa - öljyntorjunta-alus Hallin navigointijärjestelmiä seuratessa - olin oppinut haaveilemaan  laadukkaasta navigaattorista, AISsista ja tutkasta myös omaan hamassa tulevaisuudessa kotirantaan ostettavaan veneeseen. Mielestäni huviveneen turvallisuuteen satsaaminen ei koskaan mene hukkaan, onhan vene aina omistajalleen rakas, miehistöstä puhumattakaan. Onnettomuuden ennaltaehkäisy on mukavampaa kuin sen kokeminen.

Siirryimme tällä kertaa Ipadin navionicsin, Garminin plotterin ja tähystäjän havaintojen perusteella matkan pienestä aallokosta nauttien Höglandetista kotisatamaan. Klo 00.30 keulaköydet olivat jälleen turvallisesti siansorkassa kotilaiturin knaapissa. Ei pimeäajo mitään rakettitiedettä ole, kunhan laitteet toimivat, tähystäjän näkö pysyy skarppina ja kipparin mieli tyynenä.

Blogin tarkoituksena on toimia aktiivisena lokikirjana matkamme varrella saaristomerellä - ehkä joskus kauempanakin.